ABOUT

Heippa,

Olen Elin, kolmekymppinen tarhurin alku Etelä-Suomesta. Olen järkevästi kouluttautunut yritysmaailman ammattilaiseksi ja vietän päivittäin tunteja tietokoneen ja excelien parissa mutta salaisesti haaveilen joogaopettajan työstä, hitaista aamuista puutarhassa, suuresta määrästä vapaa-aikaa jonka voisin viettää taimien parissa, luonnossa samoillen ja omassa keittiössä loihtien uusia herkkuja… niin ja tietysti haaveilen että olisin supersankari joka pelastaisi maailman, saisi nälänhädän katoamaan ja jokaisen ihmisen onnelliseksi, mutta näihin taidan keksittyä kun olen eläkkeellä :)

Puutarha on yksi suurimmista henkirei’istä stressaavan arjen keskellä. Kun saan uppoutua tuntikausiksi siemenluetteloiden pariin, työntää kädet syvälle multaan, pidättää hengitystä kun koulin pikkuriikkisiä taimia tai ihan vain istua kuumankosteassa kasvihuoneessa kesäsateen rapistessa kattoon ja nauttia hetkestä kun voi olla tekemättä mitään. Jokainen teistä varmasti tietää nuo tunteet, eikö?

Vaikka simppeli skandi tyyli on enemmän makuuni sisätiloissa, puutarhassa tuntuu että mikään ei riitä. Ahmin, hamstraan ja tuskailen, mutta yritän jatkuvasti pitää mielessä että maltti on valttia ja tarhurin tärkein ominaisuus on kärsivällisyys.

Kärsivällisyydestä ja sen puutteesta saatte lukea näillä sivuilla ja jakaa rakkauteni valokuvaamiseen ja luontoon, puutarha etunenässä.

Tervetuloa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *