// jotain tuoksuvaa, jotain köynnöstävää

Sen kuuluisan vielä rakentamattoman potagerin länsipuolta tulee reunustamaan kukkapenkki jonne ainakin alkuun haluaisin saada syötäviä ja tuoksuvia kukkia. Tarkoituksena ei ole vain rajata keittiötarhaa vaan haluaisin myös että penkki kohoaa hieman korkeuksiin ja tuo vähän vaihtelua puutarhan yleisnäkymään.

Köynnöstävä korkeuksiin kurottaja jonka voin vielä napsia lautaselle on tietysti krassi. Kaapista löytyy siemeniä Milk Maidenista ja Salmon Babystä joten kauniin kirkkaasta väri-ilottelusta ei ole kyse mutta luulen että värimaailma sopii hyvin lähempänä maanpintaa kasvavaan laventeliin ja ei niin tavanomaisen värisiin kehäkukkiin.

Krassin siemeniä kuivasin viime syksynä talteen, ja kun penkki on valmis, liotan siemeniä yön yli ja kylvän suoraan maahan. Sormet ristiin että siemenet itävät ja nousevat niihin korkeuksiin joihin toivon niiden nousevan. Syötävän lisäksi kaipaan tuoksuja ja ihastuttavan herkkä ja vanhanaikainen hajuherne taitaa olla juuri oikea valinta tähän puutarhaan. Yritän alkuun valita penkkiin yksivuotisia kasveja jotta ehdin käydä mielessä kaikki eri skenariot läpi siitä mikä penkin tarkoitus on :) Laventelin toki toivon jatkavan kasvua myös tulevina kesinä.

Onko teillä jotain omia suosikkeja köynnöstävistä kasveista/kukista
jotka kasvavat puutarhassa monivuotisena tai joita hankitte/viljelette joka kesä?

Ihanaa viikonloppua!

// kylvöjuttuja


Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu on itselleni kevään ensimmäinen viikonloppu. Pienen varaslähdön otin chilin, paprikan ja latva-artisokan kanssa mutta tämä viikonloppu oli SE viikonloppu. Tässä vaiheessa vuotta Hyötykasviyhdistyksen simenluettelo on luettu jo hiirenkorville ja excelit sekä puutarhavihko on täynnä suunnitelmia kevättä ja kesää varten.



Eilen taimipotteihin katosi tomaatit, hieman lisää tämän kesän omaa uutta tuttavuutta; latva-artisokkaa, ja kukista mullan peittoon hävisi laventeli ja ahkeraliisa. Helmikuisessa varaslähdössä (5.2.) potteihin hävisi chilien osalta Apache ja Habanero lajikkeet, paprikan osalta New Ace ja viimevuodesta säilyneitä California Wonder -siemeniä ja se uusi kokeilu, eli latva-artisokka joka on nimeltään Green Globe. Tomaateista kirjoitan varmasti vielä paljon lisää, mutta kerrottakoon että eilen lajikkeita multaan upposi 7 eli homma lähti käsistä, tiedän :)

Olen onnekas kotini suhteen mitä taimien kasvatukseen tulee, eli koko etelän puoleinen seinäni on lähes kokonaan suurta ikkunaa kolmessa huoneessa joten ainakaan vielä en ole kokenut lisävalolle tarvetta, ehkä jos aikaistan tomaatin kylvöä joutuisin valoon turvautumaan. Kylvän siemenet pieniin taimiruukkuihin ja yleensä laitan 3-6 siementä per. ruukku. Laitan ruukut muoviseen “kasvihuoneeseen” ja siirrän sen kylpyhuoneen lattialle. Lattialämpö sopivassa suhteessa kosteuden kanssa on saanut siemenet itämään nopeasti ja kun taimi on reilusti näkyvissä siirrän laatikon ikkunalaudalle edelleen muovikansi päällä. Poistan kannen vasta kun taimet alkavat puskea kantta vasten.

Onko teillä jo sirkkalehdet ojossa vai suositteko mielummin valmiita ammattilaisten viljelemiä taimia?

Kasvun iloa!